Säätiön taustaa

Luopioisten Säästöpankkisäätiö perustettiin 16.12.2009 ja hyväksyttiin säätiörekisteriin 21.01.2010.

Luopioisten Säästöpankkisäätiö ja Ikaalisten Säästöpankkisäätiö perustivat yhdessä Aito Säästöpankki Oy:n

Säätiön ylin hallinto, tuolloin nimellä valtuuskunta, muodostui aluksi Luopioisten Säästöpankin isännistöstä ja säätiön hallitus osaksi Luopioisten Säästöpankin hallituksesta. Säätiön asiamiehenä aloitti Luopioisten Säästöpankin toimitusjohtajana ollut Mikko Iisakkila.

1.6.2020 Aito Säästöpankki ja Huittisten Säästöpankki yhdistyivät, pankin nimeksi tuli edelleen Aito Säästöpankki Oy.

1.6.2022 Aito Säästöpankki ja Ylihärmän Säästöpankki yhdistyivät, pankin nimeksi jäi edelleen Aito Säästöpankki Oy

Luopioisten Säästöpankkisäätiö, Ikaalisten Säästöpankkisäätiö, Huittisten Säästöpankkisäätiö ja Ylihärmän Säästöpankkisäätiö omistavat yhdessä Aito Säästöpankki Oy:n

 

Merkittäviä lukuja ja muutoksia

Omistajasäätiöt saavat omistuksestaan vuosittain omistamaltaan osakeyhtiöltä osinkotuloa, joka mahdollistaa apurahojen myöntämisen
Säätiö toteuttaa sääntöjen määräämää tarkoitustaan mm. myöntämällä apurahoja sääntöjensä mukaisesti.

Ensimmäisen kerran apurahoja myönnettiin vuonna 2011, jolloin 13 hakijalle myönnettiin yhteensä 11 000 euroa. Vuoteen 2023 mennessä säätiölle on jätetty yhteensä 641 hakemusta, joita 461 hakijalle on myönnetty apurahoja yhteensä noin 900 000 euroa.

Vuonna 2015 säätiön sääntöjä muutettiin uudistuneen Säätiölain mukaisesti, jolloin säätiön viralliseksi nimeksi tuli Luopioisten Säästöpankkisäätiö s.r, valtuuskunnan nimi muuttui hallintoneuvostoksi ja asiamies toimitusjohtajaksi.

1.5.2019 säätiön toimitusjohtaja Mikko Iisakkila jäi eläkkeelle. Uudeksi toimitusjohtajaksi hallitus valitsi Erkki Nurmen.

Tutustu myös säätiön sääntöihin tai tarkista apurahojen ja avustusten hakuaika Ajankohtaista -osiosta.